Seura ja talli

Hangö Udds Ryttare -Hankoniemen Ratsastajat RF 


Hangö Udds Ryttare - Hankoniemen Ratsastajat rf perustettiin vuonna 1973, jolloin toiminta aloitettiin Täktomissa. Nykyisiin Suursuon tiloihin siirryttiin vuotta myöhemmin, 1974.

Hankoniemen Ratsastajien seura ylläpitää ratsastuskoulua, sekä vuonna 2014 valmistunutta yksityistallia, josta löytyy 12 karsinapaikkaa ympärivuotisesti. Ratsastuskoulun käytössä on vuonna 2016 uusittu talli, josta löytyy 9 karsinapaikkaa, sekä erillinen talli jossa on kolme karsinaa. Kesäisin käytössä on myös 4 ulkokarsinaa.

Tallin alueelta löytyy myös 24x40-kokoinen, kuitupohjainen maneesi sekä 30x70-kokoinen kuitupohjainen valaistu ulkokenttä.

Tallirakennusten lisäksi tallilta löytyy myös sosiaalitilat, kerhohuone, leirimökkejä sekä asuinrakennus. 

Toiminta

Hankoniemen Ratsastajien seuratoiminta on aktiivista ja paljolti talkootyöhön perustuvaa. Seurassa on yli 220 jäsentä. Seura järjestää 1-tason este- ja kouluratsastus kilpailuja ympäri vuoden. Kilpailuiden päivämäärät löytyvät tapahtuma-ja kilpailukalenterista, sekä kutsut KIPA:sta, ilmoittautumiset suoritetaan KIPA:n kautta. Yleisöllä on kilpailuihin vapaa pääsy.

Seura järjestää myös aktiivisesti ulkopuolisia valmennuksia, luentoja, kursseja ja leirejä kaiken ikäisille sekä tasoisille ratsastajille.

 

Olemme sitoutuneet ratsastuksen Reilu Peli -arvoihin ja toimintatapaan.