Ratsastajilla oli aktiivinen kisa viikonloppu

17.9.2015



Viime viikonloppu oli ratsastajilla aktiivinen kilpailuviikonloppu sillä useampi ratsastaja oli jossain päin etelä-suomea kilpailemassa.

 Lauantaina Erika Gröning kävi Elton ponillaan Inkoossa aktiiviratsastajien järjestämissä 1-tason kouluratsastuskilpailuissa. Kilpailut onnistuivatkin hänen kannaltaan erinomaisesti sillä hän voitti Luokan helppo C:1 tuloksella 64,75 %.

Erica Hellman oli myös lauantaina Helsingissä Laakson ratsastusstadionilla Etelä Suomen alueen aluemestaruuksissa. Junioreiden aluemestaruusluokassa joka oli korkeudeltaan 110 cm yksi pudotus tiputti hänet kärkisijoituksista ja lopullinen sijoitus oli 12/31.

Sunnuntaina oli vuorossa edelleen mestaruuskilpailuja. Hämeenlinnassa kisattiin Eteläsuomen alueen joukkuemestaruuksista kouluratsastuksessa. Seuroilla oli kolmesta ratsastajasta koostuva joukkue,  jokainen joukkueen jäsen kilpaili omassa luokassaan ja kaikkien kolmen ratsukon tuloksesta laskettiin keskiarvo. Hankoniemen Ratsastajien joukkueessa oli mukana Emilia Hellman Stonecastle’s Wild Princellä, Janina Laine Rico Ibericolla ja Julia Holmström Cuba Librellä. Heidän sijoituksensa oli seitsemäs kun mukana oli 15 joukkuetta. Julia Holmström sijoittui myös omassa luokassaan helppo A:1 neljänneksi.